Albin Koponen oli myös taitava markkinoija ja tehtaan lääkkeistä meni huomattava osa ulkomaille. Tämän teki mahdolliseksi myös Koposen alulle panema, järjestelmällinen alvejuuren keräys. Juurakoiden keräys ja siihen liittyvä oppi saattoi siirtyä sukupolvelta toiselle ja parhaimmillaan kesäajan harrastuksesta muodostui myös taloudellisesti kannattavaa toimintaa. Alvejuuri olikin ainoa suomalainen lääkekasvi, jota kerättiin luonnosta runsain määrin.

Koposen lääketehtaan rakennuksia jouduttiin laajentamaan useita kertoja. Kuivatusvajassa voitiin kuivat yhdellä kertaa 40 000 kg:n suuruinen erä alvejuuria.

Albin Koponen kuoli 1917 ja 1920-luvun puolivälissä yrityksen nimi muutettiin Lääkelaboratorio Alb. Koposeksi. Sen
osake-enemmistö siirtyi 1960 lääketehdas Orionin
hallintaan. Koposen lääketehdasta pidetään
Suomen ensimmäisenä lääketehtaana.

 

SULJE SIVU