Vielä viisikymmentä vuotta aikaisemmin syfilistä eli kuppatautia sairastavalle olisi apteekista toimitettu ehkä kiinapuun tai sarsaparillan juuresta tai guajakkipuun ja sassafraksen kuoresta valmistettua lääkettä, ellei tautia sitten olisi hoidettu elohopealla - tai käytetty kaikkien näiden yhdistelmää.

1920-luvulla saattoi apteekista saada samaan vaivaan tehdasvalmisteista ja patentoitua Neo-Salvarsan nimistä lääkettä. Sen edeltäjää, saman lääkevalmisteen

ensimmäistä versiota Salvarsania on usein nimitetty 'ensimmäiseksi systemaattisen tieteellisen tutkimuksen tuloksena valmistetuksi lääkkeeksi'. Näiden lääkkeiden kehittäminen tuli mahdolliseksi, kun tautia aiheuttava spirokeetta löydettiin 1900-luvun alussa.

Ensimmäisenä kehitetyssä Salvarsanissa oli vaikuttavana aineena arsfenamiini, jonka ongelmana kuitenkin oli, että se oli liuotettava juuri ennen potilaan laskimoon antamista. Tämän korjaamiseksi kehitystyötä jatkettiin ja saatiin uusi vaikuttava aine neoarsfenamiini, joka voitiin säilyttää apteekissa valmiina liuoksena.

Neoarsfenamiini patentoitiin vuonna 1911 ja sitä sisältävän, ampulleihin pakatun lääkevalmisteen nimeksi rekisteröitiin Neo-Salvarsan.