Sulfavalmisteista penisilliiniin ja antibioottien kaudelle

Pidemmällä tähtäimellä kemoterapeuttisten mikrobilääkkeiden - kuten Prontosilin ja muiden sulfavalmisteiden - kehittäminen kuitenkin lisäsi kiinnostusta myös antibioottisia lääkeaineita kohtaan. Esimerkiksi Florey ja Chain-nimiset tutkijat jatkoivat penisilliiniä koskevia kokeita elävillä hiirillä ja eristivät ja puhdistivat penisilliinin, minkä jälkeen sitä kokeiltiin ensimmäisen kerran ihmisiin vuonna 1941.

Toisen maailmansodan aikana penisilliinistä syntyi akuuttia tarvetta sotarintamalla ja seuraava ongelma olikin sen valmistus riittävän laajassa teollisessa mitassa. Se onnistui Yhdysvalloissa, kun löydettiin sekä parempia elatusaineita että otollisempi laji (ensimmäisiä penisilliinieriä valmistettaessa yhden potilaan tarvitseman lääkkeen valmistamiseen oli kulunut kuukausi). Toisen maailmansodan päätyttyä penisilliini saatiin vähitellen myös siviilikäyttöön eri puolilla maailmaa.

Ihmiselämään suuresti vaikuttaneen keksinnön, penisilliinin myötä myös apteekeissa siirryttiin antibioottien kauteen.

1940-luvulla löydettiin nopeassa tahdissa myös muita antibioottisia aineita, mm. ensimmäinen tuberkuloosin hoidossa käytetty antibiootti. Myöhemmin, kun sekä kemoterapeuttisten että antibioottisten lääkkeiden molekyylirakenne selvisi, saatiin 'avain' niiden edelleen kehittämiseen ja lopulta myös täysin synteettisesti valmistettavien mikrobilääkkeiden kehittämiseen. Tultiin tilanteeseen, jossa raja kemoterapeuttisten eli kemiallisesti valmistettujen ja antibioottisten mikrobilääkkeiden välillä oli muuttunut hyvin suhteelliseksi.