'Pahan veren poistaminen' on ikivanha parannuskeino. 1800-luvulla verijuotikkaiden eli iilimatojen käyttö tähän tarkoitukseen levisi maailmalla ranskalaisen lääkäri Broussais'in 'fysiologisen lääketieteen' vaikutuksesta. Tämän opin mukaan ei ole olemassa erillisiä tauteja, vaan kaikki sairaudet ovat yhtä ja samaa tulehduksen aiheuttamaa tautia. Sen parantamiseksi piti useissa tapauksissa poistaa verta potilaasta. Parhaana menetelmänä pidettiin verijuotikkaiden asettamista ihmiskeholle verta imemään. Suomessa iilimatoja käytettiin ennen kaikkea silmätulehdusten, hammastulehdusten, kurkkutulehdusten, ajosten, ruhjevammojen ja peräpukamien hoitoon tai korvaamaan kuppaamista ja suoneniskua.

Lääkinnälliseen käyttöön kelpaavia juotikkaita piti olla saatavana apteekeissa ja niiden hinnat määrättiin tarkkaan virallisessa lääketaksassa. 1800-luvun puolivälissä niitä käytettiin erityisen runsaasti: esimerkiksi 1850-luvun loppuvuosina esitettiin, että helsinkiläisiä varten tarvittaisiin noin 20 000 verijuotikasta vuodessa. Vuosisadan lopulla ja 1900-luvulle tultaessa verenimijöiden käyttö väheni selvästi. Verijuotikkaat kuuluivat kuitenkin kaikkien 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin voimassa olleiden farmakopeoiden eli viranomaisten vahvistamien lääkevalmistusohjekirjojen lääkeaineluetteloihin.

Lääkinnällisten juotikkaiden hankkiminen, säilyttäminen ja saatavilla pito ei ollut apteekeille aivan helppo tehtävä - verenimijöiden kun piti olla eläviä, virkeitä ja täysikasvuisia, eikä
SULJE SIVU